Tällä viikolla on vietetty EU:n mielenterveysviikkoa. Teemaviikko on varsin aiheellinen, sillä EU jos joku istuu mielenterveyskriisin ratkaisun avainten päällä – toisin kuin usein väitetään.

EU on vastannut mielenterveyskriisiin, joka koskettaa eritoten nuoria eri puolilla Eurooppaa, muun muassa kehittämällä kuluneella vaalikaudella ihka ensimmäisen mielenterveysstrategiansa.

Kyseinen strategia tunnistaa, että mielenterveyskriisin ratkaiseminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka kattaa kaikki päätöksenteon osa-alueet (onhan kaikki politiikka mielenterveyspolitiikkaa, kuten viisas Julia Sangervo tapaa sanoa!). Strategiassa otetaankin huomioon esimerkiksi digitalisaation aiheuttamat riskit ja eritoten ukrainalaisten pakolaisten tarvitsema tuki.

Silti strategiassa esitetyt ratkaisut rajoittuvat pääosin kampanjoihin, hankkeisiin ja verkostoihin. Toimenpidelistalta puuttuvat esimerkiksi varallisuuserojen pienentäminen, ekokatastrofin pysäyttäminen ja nuorten aseman kohentaminen työmarkkinoilla – siis kaikki ne toimet, joilla puututaan mielenterveyskriisin juurisyihin.

Myös tämän kevään vaalikeskusteluissa olen kuullut väitettävn, ettei mielenterveys kuulu EU:n toimivaltaan, sillä sosiaali- ja terveyspalveluista päätetään kussakin jäsenmaassa. Tämä jos joku on kaukana kokonaisvaltaisesta ajattelusta!

Jos EU todella tahtoo ratkaista mielenterveyskriisin, sen täytyy kyetä tarkastelemaan myös sitä, kuinka unioni itse synnyttää pahoinvointia esimerkiksi kasvattamalla taloudellista eriarvoisuutta.

Motivaatiota luulisi löytyvän jo euroistakin: onhan Euroopan komissio itse arvioinut, että mielenterveyskriisi maksaa vuosittain 600 miljardia euroa.

Kuva: Katja Kaurinkoski