Kuvassa Lotta katsoo punaisen hirsituvan ikkunasta sisään. Hänellä on päässään virkattu huivi ja yllään ruskea takki, jossa on Palestiinan lippua muistuttava pinssi.

”Ruanda-malli” ei vähennä ihmissalakuljetusta – lailliset reitit sen tekevät

Pitkin kevättä oikeistopuolueet ovat väläytelleet mahdollisuutta siirtää turvapaikanhakijoita EU:n ulkopuolelle. Tavoite on löytänyt tiensä ainakin Orpon hallituksen EU-vaikuttamistavoitteisiin, perussuomalaisten vaaliohjelmaan sekä kokoomuksen ja kristillisdemokraattien eurooppalaisen kattopuolueen EPP:n vaaliohjelmaan*.

Aloite ottaa mallia Iso-Britanniasta, jossa on kehitetty niin kutsuttu Ruanda-malli.

Mallia perustellaan pelotevaikutuksella, sillä Iso-Britanniaan saapuvat turvapaikanhakijat tietäisivät tulevansa lähetetyiksi Ruandaan. Tämän väitetään vähentävän ihmisten salakuljetusta.

Ison-Britannian korkein oikeus sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasivat jo kertaalleen, että laki ei täytä maan ihmisoikeusvelvoitteita, sillä Ruanda ei ole tarpeeksi turvallinen maa turvapaikanhakijoille.

Konservatiivihallituksen ratkaisu oli määrittää Ruanda lailla turvalliseksi maaksi huolimatta siitä, että kyseessä on diktatuuri, jossa ei ole ilmaisun- tai lehdistönvapautta ja jonka hallinto on syyllistynyt vakavaan poliittiseen väkivaltaan.

Ihmiset turvautuvat vaarallisiin ja kalliisiin salakuljettajiin silloin, kun se on heidän paras tai ainoa mahdollisuutensa selvitä. Ruanda-malli ei muuta tätä asetelmaa, vaikka poliitikot niin väittäisivät. Todellinen keino kitkeä ihmissalakuljetusta on tarjota turvallisia ja saavutettavia väyliä hakea turvapaikkaa Euroopasta.

Nämä väylät ovat jo olemassa. Joka päivä ihmisiä muuttaa Euroopaan turvallisia reittejä pitkin – esimerkiksi kiintiöpakolaisina, työskentely- tai opiskelijaviisumilla tai perheenyhdistämisen kautta.

Viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 osoitti, että meillä on mahdollisuus tarjota kansainvälistä suojelua isoillekin ihmismäärille. Eurooppaan muuttikin vuonna 2022 lähes 3 800 000 ihmistä, joista vain 330 000 saapui alueelle epävirallisesti.

Nyt meidän täytyy kasvattaa mittakaavaa entisestään, jotta turvallisilla reiteillä on tilaa kaikille ihmisille lähtömaasta riippumatta.

*EPP on sittemmin ilmoittanut, ettei se sittenkään kannata Ruanda-mallia. Silti suurin osa kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ehdokkaista on suhtautunut malliin myönteisesti vaalikoneissa.

Kuva: Ole Franz