Tutustuin viime kesänä Ellaan, joka opiskelee Helsingissä mutta on minun tapaani säilyttänyt yhteyden kotikaupunkiinsa Mikkeliin. Viime viikkoina olemme vaihtaneet ajatuksia siitä, voiko ihmisellä ihan totta olla vain yksi koti, ja mikä meitä vetää Mikkeliin – tai pois sieltä.

Ella: Etelä-Savossa kamppaillaan väestön vähenemisen kanssa, kun väestö vanhenee ja samalla nuoret muuttavat muualle. Paluumuutto ja muuttoliike seudulle on yksi kuntien elinvoimaa lisäävistä tekijöistä. 

Oman kokemukseni mukaan Mikkelistä poismuuttaneena on helppo haikailla entiseen kotikaupunkiin. Muutto on merkinnyt minulle uutta elämänvaihetta, ja nyt katselen Mikkeliä ja Etelä-Savoa ajoittain nostalgisten linssien läpi. Olen miettinyt, miten palaamisesta saisi ei-nostalgista, ja onko palaaminen enää ylipäätään vaihtoehto alueen jättäneille nuorille? 

Lotta: No tämä! Nostalgisoinnin lisäksi on helppo erehtyä yleistämään omia kokemuksiaan. Esimerkiksi mulle pieni Ristiinan koulu oli onnellinen ja turvallinen kasvuympäristö, mutta ei se todellakaan ole sitä kaikille. Pienuus ei yksin takaa, että henkilökunnalla olisi keinoja ja resursseja puuttua vaikka kiusaamiseen tai nuoren psyykkiseen oireiluun.

Kuntapäättäjienkään ei pidä luottaa liialti maaseudun romantisointiin vaan tehdä ihan oikeita politiikkatoimia kuntalaisten arjen parantamiseksi.

Ella: Itäsuomalaisten nuorten muuttohalukkuuteen vaikuttavat tekijät eivät ole juurikaan muuttuneet kymmenessä vuodessa. Muuttoon vaikuttavat edelleen eniten paremmat työllistymismahdollisuudet ja liikenneyhteydet, opiskelu, mielenkiintoisempi työpaikka ja miellyttävämpi asuinympäristö.

Lotta: Niinpä. Rauhallisuus ja puhdas luonto ovat kyllä valttikortteja, mutta harvalla on varaa valita asuinpaikkansa vain niiden perusteella.

Uusimman Itä-Suomen nuorisopuntarin mukaan pohjoissavolaiset nuoret ovat kiinnittyneet Kuopioon ja pohjoiskarjalaiset Joensuuhun paljon vahvemmin kuin eteläsavolaiset Mikkeliin. Mä luulen, että se selittyy pitkälti korkeakoulutarjonnalla, joka on meillä suppeampaa kuin verrokkikaupungeissa.

Ella: On totta, että Mikkelissä ei ole omaa yliopistoa, kuten esimerkiksi Joensuussa ja Kuopiossa. Silti alueella olevan Xamkin, Aalto-yliopiston ja LUTin koulutustarjonnalla Mikkeli pystyisi todennäköisesti houkuttelemaan opiskelijoita vielä entistä voimakkaammin. Parhaimmillaan Mikkelissä opiskelevat jäävät kaupunkiin myös töihinkin. Ajattelen kuitenkin, että korkeakoulun pelkkä olemassaolo ei riitä, vaan sen on kyettävä kilpailemaan opiskelijoista maan muiden oppilaitosten kanssa. 

Lotta: Mä pidän tärkeänä, että korkeakoulut panostavat jatkossakin lähiopetukseen ja päivätoteutuksena suoritettaviin tutkinto-ohjelmiin. Ne kannustavat muuttamaan paikkakunnalle ja elämään täyttä opiskelijaelämää. Verkko- ja monimuoto-opetuksen tarjoamalle joustolle on toki tarvetta, mutta lähiopetuksesta luopuminen on onneton säästötoimi. Tiedän esimerkiksi sosionomiopiskelijoita, jotka opiskelevat päivätoteutuksessa ja saivat toisena vuonna tietää, että viimeinen vuosi onkin kokonaan etänä. Siinä kohtaa 

Toisaalta moni isompikin opiskelukaupunki tuskailee sen kanssa, että korkeakoulutetut karkaavat valmistuttuaan pääkaupunkiseudulle. Mä haaveilen asuvani taas pian kokoaikaisesti Mikkelissä, mutta olen kyllä itsekin miettinyt, kuinka paljon se rajoittaa uramahdollisuuksiani.

Ella: Pääkaupunkiseudulla opiskelututtavani kärvistelevät kesätyöpaikkojensa suhteen, koska kilpailu niihin on kovaa. Itse olen pystynyt hyödyntämään kahden paikkakunnan välillä asumista työnhaussa ja hankkimaan Mikkelistä työkokemusta. Kuitenkin kesätyö on vain yksi näkökulma, jos puhutaan työllisyydestä alueella kokonaisuudessaan.

Lotta: Mä ajattelen, että Mikkeli on sellaisessa työvoimapulan ja työttömyyden kierteessä, jossa on vaikea sanoa, mikä on muna ja kuka on kana: uusien yritysten on vaikea menestyä täällä, jos työntekijöitä ja kuluttajia ei ole tarpeeksi, mutta myös palkansaajan on vaikea muuttaa kaupunkiin, jossa ei ole valmiiksi niitä avoimia työpaikkoja. Siksi kannustaisin Mikkeliä elvyttävään työllisyyspolitiikkaan, jossa kaupunki tukee työllistymistä palkkatuella (– ja ehkä sen päälle maksettavalla kuntalisällä?) ja pyrkii itsekin työllistymään entistä enemmän ihmisiä.

Siinä Itä-Suomen nuorisopuntarissa muuten kysyttiin myös nuorten haaveista oman tulevaisuutensa suhteen, ja todella monen toiveet liittyivät omaan uraan ja työllistymiseen. Se on musta samalla vähän haikeaa – onhan elämässä niin paljon muutakin kuin työnteko – mutta toisaalta hyvä kuvaus ajastamme, jossa harva nuori voi pitää työpaikan löytymistä itsestäänselvyytenä.

Mekin olemme molemmat lähteneet toiselle paikkakunnalle yliopisto-opintojen perässä. Onko jotain, mikä saisi sut palaamaan Mikkeliin?

Ella: Mikäli palaisin, syyt liittyisivät todennäköisesti perheeseen sekä isompaan elintilaan. Toisaalta olen miettinyt, olisiko minulla tarpeeksi syitä palata Mikkeliin, jos siellä ei olisi perhettä ja sukulaisia. 

Kun erilaista elämää muualla on kerran maistanut, siitä voi olla vaikeaa luopua. Verratessani kulkuani Helsingin ja Mikkelin keskustoissa en voi olla ajattelematta sitä mahdollisuuksien ja kutkuttavuuden tunnetta, jonka Helsingistä saan voimakkaammin.

Lotta: Tiedän mistä puhut! Mäkin kaipaan usein toisen kotikaupunkini, Jyväskylän, kaupunkitilaa. Se on sekä fyysinen että henkinen tila. Kaipaan sitä, että ympärillä puhutaan kovaan ääneen feminismistä, ihmisoikeuksista, ympäristönsuojelusta… asioista, jotka ovat täällä Mikkelissä tavallaan marginaalisempia puheenaiheita. Toki koetan itse tuoda niitä esiin ja löytää samalla tavalla ajattelevien ihmisten pariin – kyllähän heitä Mikkelissäkin on – mutta välillä kaipaan ympärilleni sitä isoa ja äänekästä yhteisöä, joka kannattelee jäseniään.

Ella: Tiedän, että monet Mikkelistä lähteneet ikätoverini ovat kipuilleet saman kokemuksen kanssa: miten tasapainoilla kotikuntien välillä. Ehkä fokusta pitäisi sen takia siirtää yksipaikkaisuudesta kohti monipaikkaisuutta. Sillä tarkoitetaan, että yhden kiinteän asuinpaikan sijaan yksilöt elävät useamman paikan välillä. 

Lotta: Olen täysin samaa mieltä. Tälläkin hetkellä monet ovat kiinnittyneitä useampaan kuin yhteen paikkakuntaan: kotikuntaan, lapsuuden maisemiin, paikkakuntaan jolla käy töissä, mökkikuntaan… Vitsi mikä rikkaus se onkaan!

Ella: On ollut antoisaa, että olen itse voinut järjestää elämäni kahdelle paikkakunnalle, vain yhden valitsemisen sijaan. Nuoria ei voi alueella väkisin pitää, mutta moni saattaa havahtua Mikkelin etuihin käytyään ensin muualla. Mikkeliin saisi aina palata esimerkiksi tekemään töitä tai muuten vain rauhoittumaan, jos elämä muualla nyppii.

Toisaalta, miksi Mikkelin tai Etelä-Savon pitäisi tyytyä olemaan varavaihtoehto? Mitkä ovat Lotta sun keinot siihen, että Mikkeli olisi nuorille se ykkösvaihtoehto?

Lotta: Mielestäni olemmekin sivunneet niitä aika hyvin tässä kirjoituksessa: tarvitaan toimeentuloa, palveluita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Uskoakseni saamme paljon aikaan jo sillä, että arvioimme kaikkien päätösten nuorivaikutukset, parannamme pienituloisten ihmisten asemaa ja raivaamme kaupungissamme tilaa kaikennäköisille yhdistys- ja kulttuuritoimijoille.

Väitän, että läheisten kanssa vietetty aika, kiireettömyys ja turvallisuuden tunne ovat sellaisia asioita, jotka painavat useimpien ihmisten vaakakupissa enemmän kuin vaikkapa raha tai urakehitys. Jos Mikkeli satsaa näihin asioihin, voisimme tarjota hyvän kodin nykyistä useammalle ihmiselle.

Silti on selvää, ettei Mikkeli tule olemaan Suomen vetovoimaisin kaupunki lähitulevaisuudessa. Se on ihan okei. Me voidaan ja meidän täytyy silti huolehtia niistä ihmisistä, jotka syystä tai toisesta päätyvät juuri Mikkeliin ja tekevät tänne kotinsa.

Lotta Tuominen on 24-vuotias yhteiskuntapolitiikan opiskelija, joka asuu Mikkelissä ja Jyväskylässä sekä työskentelee Helsingissä. Hän on vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Mikkelissä ja aluevaaliehdokas Etelä-Savossa.

Ella Marttinen on 21-vuotias yhteiskuntapolitiikan ja venäjän kielen opiskelija Helsingistä, joka on oppinut luovimaan kahden kaupungin välillä.

Tekstissä on käytetty lähteenä Itä-Suomen nuorisopuntaria (Moisala & Saari, 2025) sekä Monipaikkaisuus – nykytila, tulevaisuus ja kestävyys -julkaisua