Datakeskuksiin liittyvää tietoa on tarjolla rajallisesti monesta eri syystä. Sen lisäksi, että ala on jatkuvassa muutoksessa ja tekee vasta tuloaan Suomeen, siihen liittyy paljon liikesalaisuuksia ja muuta tietoa, jota ei tuoda julkisuuteen neuvotteluasemaan vedoten. Tässä muutama esimerkki:

1. Mikkelissä tonttivarauksista neuvottelee kaupungin kehittämisyhtiö Miksei Oy, ei Mikkelin kaupunki itse. Kun neuvottelut käydään kahden yrityksen eikä yrityksen ja kaupungin välillä, niitä ei koske kummoisetkaan julkisuusvaatimukset. Toisin on esimerkiksi Lappeenrannassa, jossa päätöksenteko on huomattavasti avoimempaa ja esimerkiksi tonttivaraussopimukset löytyvät julkisena kaupunginhallituksen kokousmateriaaleista.

2. Toisekseen on vaikea saada tietoa jo-rakennettujen datakeskusten toiminnoista. Vaikkapa Googlen haminalaisen datakeskuksen sanotaan työllistävän yli 400 henkilöä, mutta suomalaisen tytäryhtiö Tuike Finland Oy:n palkkalistoilla on vain 105 henkilöä (2024). Mikkelin kaupungin teettämä selvitys taas kertoo, että kaikki Suomessa sijaitsevat datakeskukset työllistävät yhteensä noin 300 kokoaikaista työntekijää, eli ainakaan 400 suorasta henkilötyövuodesta ei Googlen kohdalla voi olla kyse.

3. Kukaan ei tiedä varmaksi, mihin suuntaan teknologia kehittyy seuraavan 10, 20 tai 50 vuoden aikana ja mitä se tarkoittaa datakeskusten elinkaaren kannalta. Kuinka paljon esimerkiksi datakeskusten tuottamaan hukkalämpöön voi nojata tai kuinka paljon sen hyödyntämisen edellyttämään infraan kannattaa investoida, kun varmuutta datakeskusten toiminta-ajasta ei ole?

Kun tietoa on valmiiksi tarjolla rajallisesti, on kaupungin velvollisuus tarjota niin päättäjille, viranhaltijoille kuin asukkaille mahdollisimman kattavaa ja kriittistäkin infoa hankkeiden sosiaalisista, taloudellisista ja ekologisista vaikutuksista.

Länsi-Savo uutisoi tänään (7.2.) viestintäohjeesta, jonka Mikkelin kaupunki on tilannut konsulteilta auttamaan viranhaltijoita viestimään datakeskuksista positiivisesti. Länkkärin jutussa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan viestintäohjeen väitteet pitävät kyllä paikkansa mutta tarkastelevat datakeskuksia hyvin yksipuolisesta ja positiivisesta näkökulmasta. Lähteitä paperissa ei mainita.

Myös tällä viikolla julkaistu, niinikään konsulteilta tilattu selvitys datakeskushankkeiden aluetaloudellisista vaikutuksista herättää kysymyksiä. Esimerkiksi yhteisöverokertymää on arvioitu niin, että veroprosentti olisi 20, vaikka Orpon hallitus on jo päättänyt laskea yhteisöveron 18 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen. On myös kummallista, että 100 MW:n datakeskuksen uskotaan vaativan Mikkelissä 150 suoraa henkilötyövuotta, kun samaisen selvityksen mukaan Suomessa tällä hetkellä toimivien datakeskusten kapasiteetti on vajaat 300 MW ja ne työllistävät suoraan noin 300 henkilöä. Vattenfallin mukaan datakeskuksia on lukumäärällisesti reilut 40.

Kaupungin jakaman tiedon valikoivuus hämmästyttää. Tuleeko yritysten kanssa käytävissä neuvotteluissakaan huomioiduksi kaikki datakeskusbisnekseen liittyvät riskit?

Itse suhtaudun Mikkelin seudun datakeskushankkeisiin melko neutraalisti mutta vain, jos päätökset perustuvat avoimeen keskusteluun ja huolelliseen riskiarvioon, jossa otetaan huomioon myös ympäristöarvot. Esimerkiksi Haminassa Googlelle on myönnetty poikkeamislupa hävittää uhanalaista valkolehdokkia, ja Mikkelissäkin kaupunki on ostanut “energiaintensiivisiä hankkeita varten” Metso-suojelukriteerit täyttävää metsämaata.

Edes positiiviset työllisyysvaikutukset eivät ole sen arvoisia, että kaupungin pitäisi suostua kaikkiin yritysten ehtoihin. Se on riski jo itsessään.

Lähteenä on käytetty myös Suomalaisen tiedeakatemian tiedeiskua Lisää virtaa – palvelevatko datakeskukset Suomea?